Lukijat

lauantai 7. toukokuuta 2016

Annis-huivi


Annis-huivi, suomenkielinen ohje täällä. Lankana Zitron Unisono 100 % merinovilla. Langanmenekki 100 g. Käytin ohjeesta poiketen 4 1/2 numeron puikkoja. Huivia sovittaissani huomasin yläreunan kiertyvän. Ajattelin, olisi mukavamman näköinen jos kiertyisi reilummin. Koska lankaa oli muutaman kierroksen verran jäljellä tein langan loppuun. Kannatti sillä lopputulos näytti paremmalta.
Vuosia takaperin aloittelin tällä mallilla huivia, se kuitenkin päätyi purkuun. Nyppyjen neulominen ei luonnistanut, ei liioin huvittanutkaan. Nyt päätin selättää ne. Ei kovin esittelykelpoisia, mutta tuli ainakin tekniikka opeteltua. Olisihan mallin toki voinut neuloa ilman nyppyjäkin.
Unisono on miellyttävää neulottavaa, paitsi että käsiin tarttui langasta neuloessa väriä. Näin hintavasta langasta ei mielestäni pitäisi irrota väriä lainkaan. Ennen pingoitusta laitoin huivin huuhteluaine kylpyyn, veteen väriä ei enään irronnut juuri ollenkaan.
Oltiin jo lähdössä mökiltä kun muistin että voisin kuvata vielä tuotokseni. Heitin kiireessä pensaan oksalle, tämä olikin sitten ainoa kuva. Joten eipä jäänyt valkkaamisen varaa.

16 kommenttia:

  1. Ihanan värinen! Tämä on kyllä yksi kauneimpia näkemiäni Annis-huiveja.

    VastaaPoista
  2. Upea huivi, Annis on kiva malli.

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis. Värit asettuu hienosti korostamaan mallia.

    VastaaPoista
  4. hieno annis. Sininen on yksi suosikkiväreistäni.

    VastaaPoista
  5. Kaunis huivi ihanassa värissä =))

    VastaaPoista
  6. Śliczny szalik w pięknym kolorze.Pozdrawiam :)

    VastaaPoista
  7. Teen tosi paljon käsitöitä, pääasiassa huiveja, ja koskaan en ole osannut tehdä noin suuritöisiä!!

    VastaaPoista
  8. Väri on minustakin valtavan kaunis ja sopii huiviin, joka on jo itsessään kaunis malli.

    VastaaPoista
  9. Hieno huivi ja kuva kanssa. Ei se aina onnistu että vaan heittää jonkun pensaan oksille. Yritin tänään ja aina vaan putosi alas.

    VastaaPoista
  10. Oletpa saanut aikaiseksi kauniin huivin!Alkaa tehdä itsellänikin mieli vaihtaa sukankudin huiviin.

    VastaaPoista
  11. Hieno huivi. Varmasti tulee käytettyä paljon.

    VastaaPoista
  12. Ihana! Kaunis! Mieleni minun tekevi.....samanlaista =)

    VastaaPoista
  13. Kaunis malli ja värikin. Minäkin oon tehnyt kaksi Annishuivia..ekaan tein nypyt ja toiseen sitten ilman nyppyjä. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista, ne ilahduttaa. Samoin kuin antaa uskoa pitää edelleen blogia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.