Lukijat

maanantai 20. marraskuuta 2017

Loppusuoralla


Tyttären kanssa yritettiin sovitella päivää jolloin pääsisimme yhdessä messuille. Ainoa päivä jolloin molemmille sopi oli sunnuntai. Hyvä olikin, sillä sunnuntaina ei ollut sellaista ihmismassaa kuin lauantaina. Pääsi hyvin myyntipöytien ääreen.
 Tänä vuonna lyötiin kävijäennätyskin, 49 331 kävijää.
Yllätyin kuinka messuilla oli esillä useita 70-luvun hittijuttuja. Yhtenä esimerkkinä verkkopohjaan solmittavat matot.

Olin maltillinen ostoksissani, vai olinko sittenkään? Ainakin lankaostoksissa.


Taito Pohjois-Karjalan pöydältä tarttui mukaan TeeTee:n Saraa pipolangoiksi.  Lankakauppa Tapiolta Hot Socks lankaa pari kerää ja Silmu& Solmun Sirpalta nappasin huivilangaksi ihanaa petroolin väristä Merino-silkki lankaa.
 Lankojen lisäksi lähti mukaan jotain pientä mm Saaristolaisleipää :D :D

Käsi juntturoi, virkatessa sain jännetupen tulehduksen käteeni. Sillä nyt ei oikein tehdä mitään, levossa pidettävä jonkin aikaa. Viimeiset puolihuolimattomasti pingoitetut laput sain tehtyä. Reunuksen ohjekin on julkaistu, mutta se nyt saa saattuneesta syystä odottaa parempaa aikaa.

Kalevala Cal viimeiset palani


Vasemmanpuoleinen: Kantele, suunnittelija Anne Vierimaa. Katselin ensin että onpas ruma pala. Valmiiksi saatuani ihastuin ikihyväksi, yksi kauneimmista. Kaikki toki ovat kauniita omalla tavallaan.
Oikeanpuoleinen: Sammon ryöstö, suunnittelija Marika Nordling.

Nyt kello onkin jo niin paljon että mies tulee pian ruokatunnille. Joten eilistä lihasoppaa lämmittelemään.

Ihanaa loppuviikkoa kaikille

9 kommenttia:

  1. Hienoa, kun kaikilla lapuilla on oma nimensä, joka juontaa omaan tarinaansa. Valmista peittoa katellessa nousee todellakin se Suomi -aihe esille. Kaikki laput on ollut minusta kauniita, kun olen niitä täälä katellu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tarina tulisi vielä paremmin esille jos etukäteen olisi nähnyt palat ja valinnut värit sen mukaan.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin minustakin, eikä mitään liikaa :)

      Poista
  3. Ihana kun pääsitte tyttären kanssa yhtäaikaa ihastelemaan,varmasti antoisat messut! Kivoja ostoksia ja voi miten onkin kauniita nuo viimeiset palat! Voih..toivottavasti kätesi paranee pian♥ Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  4. Ihania lankoja hankit messuilta! :) Harvoin sieltä taitaa neulomisvimman saanut päästä pois ilman krääkään lankaa, mutta tänä vuonna se onnistui minulta Oulun messuilla. Sunnutai on minustakin hyvä messuilupäivä juuri vähäisemmän väentungoksen takia.
    Harmi, että sinun kätesi ei kestä virkkaamista, toivottavasti paranee pian. Minä jo malttamattomana kaipaan valmiin peiton kuvaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin aika jännä juttu. Lankoja kun on enemmälti esillä tulee runsauden ähky ja tunne ettei mitään oikeasti tarvitsekaan.
      Käsi on jo paremman tuntuinen. Ainakin Voltarenin ja ideal-siteen ansiosta. Lastahan siinä pitäisi olla, vaan sitten ei voi tehdä yhtikäs mitään. Sssss.... pian näet valmiin peitteen. En ole malttanut olla virkkaamatta, vähän kerrallaan :)

      Poista
  5. Kiva lukea mitä kaikkea messut ovat tarjonneet. Ihanat virkkaukset.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista, ne ilahduttaa. Samoin kuin antaa uskoa pitää edelleen blogia.