Lukijat

tiistai 18. elokuuta 2015

Ei mikään pipo vaan sytomyssy



Lankana: Puro Batik (899), kulutus n. 58 g, puikot 3 1/2. Ympärysmitta 57-58.

Aloituksessa silmukoita 110, kavennukset joka kolmas kierros. 9 ja 10 yhteen, 8 ja 9 yhteen jne, kolme viimeistä kavennuskierrosta neulottu yhdellä välikierroksella.

Heräsin aamulla viideltä istuin ja neuloin toista tuntia. Selkäni sekä pursan takia kun en voi istua pitkiä aikoja yhteen menoon pitää välillä nousta jotain puuhastelemaan. Aina kun ei viitsi lenkkeillä tai siivoilla niin päätin vajettaa edellisvuoden puolukka varastoa. 



Puolukkapullia, suurin osa meni heti pakkaseen. 

Iltapäivällä ajattelin pitkästä aikaa katsella vanhaa suomalaista elokuvaa.  Avasin TV:n ja rojahdin pitkin pituuttani sohvalle heräten kuulemaan viimeiset repliikit. Olipas hyvä leffa :) Yleensä en päiväsaikaan torkuttele, tahtoo uni jo muutenkin olla pätkittäistä.

Vähän aikaa sitten myssykin valmistui. Olipas kivaa neuloa vaihteeksi ja ihan väreissä.

4 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita käsitöitä täällä on!! Pullatkin toki kauniita mutta nämä käsityöt ovat lähellä sydäntäni! Kaunis sytomyssy, taidan siepata mallin, on todella ihanan eteerinen!

    VastaaPoista
  2. Nätti myssy! Poikkesin sunnuntaina Korian myymälässä ja ostin Puro Batikia pari kerää sytomyssyjä varten. Saatan tehdä tuolla mallilla; on sen verran yksinkertaisen kaunis.

    VastaaPoista
  3. Nätti myssy! Poikkesin sunnuntaina Korian myymälässä ja ostin Puro Batikia pari kerää sytomyssyjä varten. Saatan tehdä tuolla mallilla; on sen verran yksinkertaisen kaunis.

    VastaaPoista
  4. kaunis myssy ja oi kun alkoi tekemään mieli ruveta leipomaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista, ne ilahduttaa. Samoin kuin antaa uskoa pitää edelleen blogia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.