Lukijat

torstai 25. heinäkuuta 2013

Pitsiliina Orion

Sain kuin sainkin vielä tämän valmiiksi ennen lähtöäni. 



Malli: vanha Neoviuksen malli vuodelta 1940. Lanka: Rondo Kesävuokko (85 % puuvillaa 15 % viskoosia. Puikot: 2,5. Koko: halkaisija 49 cm.

Mieleni on tehnyt kauan neuloa tätä mallia. Lanka ei ole paras mahdollinen, mutta yli vuoden kestänyt langanosto lakkoni pitää vielä. Niinpä kaivelin tähänkin lankakoppani sisältöä. Olen tulokseen tyytyväinen. Tätä oli niin kiva neuloa että aloittelin jo uutta liinaa eri mallilla. Olkoonkin että jouduin purkamaankin 10 krs huomattuani pahan virheen. Tätä se tekee kun ei malta seurata neulekaaviota. Pingoitin liinan parvekkeella että saa olla kissalta rauhassa. Arvatkaa muistinkos? En tietenkään. Päästin kissan parvekkeelle. Niin se rontti oli käpälöinyt kasan neuloja irti. Joku mumma hermostusi ja otti liinan veks kesken pingotuksen.

On tuos uudes perheenjäsenessä opettelemista. Sen mie olen jo oppinut että ei sen kans asuta kuin koiran. Kissat tekee niinkuin itse lystää, mee peräs ja vikise.

Heleitä heinäkuun viimeisiä päiviä!

12 kommenttia:

  1. Todella kaunis pitsiliina, siis kerrassaan upea:)

    VastaaPoista
  2. Viehättävä ja niin kaunis liina!

    VastaaPoista
  3. Ihan tälläisen edessä mykistyy! Aivan upea!

    VastaaPoista
  4. Kaunis pitsiliina!
    kisu halusi osallistua liinan tekoon ;o).
    Mukavia aurinkopäiviä!

    VastaaPoista
  5. Hiljaseks menee --- ihailen mahtavaa taidonnäytettäsi!

    VastaaPoista
  6. Nättiä on tullut kerrassaan. :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis liina...
    Minäkin olen monesti haaveillut neuloa liinan, mutta en tiedä riittävätkö taitoni siihen =/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti riittävät. Ei näissä muuta vaikeutta mielestäni ole kuin että joutuu tarkasti seuraamaan neulekaaviota.

      Poista
  8. Tosi kaunis liina. Voi kissa, minkä heti kekkasi.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista, ne ilahduttaa. Samoin kuin antaa uskoa pitää edelleen blogia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.