Lukijat

torstai 10. toukokuuta 2018

Kirjoneulesukat

Vihdoin sain kuvattua jotain tänne blogiin. Käsitöitä tulee tehtyä lähes joka päivä, enemmän tai vähemmän.


Syksyn viileämpiä säitä ajatellen neuloin itselleni uudet sukat. Mallia minulla ei näihin ollut.
Selailin taas kerran Eestin sukkakirjan (Eesti sokikirjad) kuviomalleja. Poimin kuviot sieltä lisäten omien korvien välistä muutamia pienempiä mallikertoja. Näin sain kuviot myös sukan takaosassa kulkemaan ehjänä.

 Monissa malleissa häiritsee juuri tämä että kuviot katkeaa rumasti sukan takana tai kiilakavennusten kohdalla.
Lankoina Novita 7 veljestä valkoinen ja sininen, sekä Polaris napapiiri ja Auroora.


Äidilleni lähti kahdet sukat, Sini-turkooseissa lankana 7 veljestä Polaris napapiiri ja toisissa ohuemmissa sukissa Schachenmayr Regia 4-säikeisenä.


Hyväntekeväisyyteen lastensukkia, sinisissä lankana Kaupunkilanka Rotvalli, muissa Nalle.
Dropsin sivuilta löytyy pyöröneuleeseen hyvä raitojen kohdistusvideo. Näin myös itse neulon useamman kerroksen raidoitukset.

Tuli kesä vihdoin tännekin. On niin ihana kun tarkenee vähemmissä vaatteissa. Luonto on kauniin vehreä, sini- ja valkovuokot kukkii, kuin myös leskenlehdet ja linnut laulaa taukoamatta.
Tehtiin miehen kanssa pitkä aamulenkki. Millään ei olisi malttanut tulla sisätiloihin lainkaan. 

Auringon paistetta jokaiselle


14 kommenttia:

  1. Oletpa ollut ahkerana.. monta kaunista sukkaa olet neulonut:)
    Leppoisaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  2. Monta paria sukkia.. ne on aina ajattomia ja tarpeellisia. Tosi kauniit väritykseltäänkin noi kirjoneulesukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkia aina tarvitaan. Joskus värit osuu nappiin jämälangoistakin tehden.

      Poista
  3. Kauniissa sukissa on mukava ottaa tuleva syksy vastaan, kyllä se sieltä on tulossa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, tulee yhtä varmasti kuin joka vuosi.

      Poista
  4. Ihanan raikkaat kirjoneulesukat. Kiva sekoitus yksiväristä ja vaihtuvaväristä. Jotkut vierastavat valkoista väriä, "se likaantuu niin helposti". Ja pyh. Nämä on hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Samalla lailla ne likaantuu värikkäätkin, niissä vain ei lika näy yhtä selvästi. Valkoiset pysyy valkoisina kun pesee useammin. Minulla on tapana valkoiset sukat pestä Fairylla ja puhdasta tulee :)

      Poista
  5. Kauniit kirjoneulesukat! Ja kivan näköisiä on muutkin sukat, mutta tuo kirjoneule näyttää ihan erityisen kauniilta.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista, ne ilahduttaa. Samoin kuin antaa uskoa pitää edelleen blogia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.