Lukijat

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Körttilääset tuloo

Hui kuinka aika vierähtääkään. Tännekään en ole vähään aikaan ehtinyt päivitellä. Eipä sillä, ei ole ollut näytettävääkään.
Mökilläkään ei ole juuri ehditty olemaan. Nyt kuitenkin vietimme muutaman päivän ennen ukon loman loppua. Kanttarellejä löysimme vielä jonkin verran. 



Kesän viimeiset




Tässä sukat "pikkukörttisille".

Veljelläni on tapana usein kysyä tavatessamme: Mitäs körttiset? Tästä tulikin mieleeni että neulonpa hänen koko perheelleen körttisukat. Lanka 7 veljestä. Ihana malli, kauniin yksinkertainen, valmistuvatkin nopeasti. Laitanpa lahjakoppaan.



Sekä itte isoolle körttisille

Tämä on häneltä vähän niinkuin vitsiäkin. Ollaanhan me toki vanhaa herännäissukua. Paappani ukki eli aikanaan Untamalassa toimien siellä maallikkosaarnaajana. Mutta se siitä.

Syksyn ensimmäinen flunssakin podettu, tai melkein. Kun vain pääsisi vielä tuosta sitkeästä yskästä eroon. Nenä jo lakkas valskaamasta ja kuumekin hellitti, yhtenä päivänä nousi melkein 40 asteeseen. Pikkasen heitti päästä. Joskus minullakin :D

Kiitos kaikille uskollisille blogini lukijoille kommenteista. Nautitaan näistä kauniista elokuun päivistä!

8 kommenttia:

  1. Körttisukan malli on kyllä niin kiva, että täytyis ottaa omallekin listalle. Minäkin olen lapsena asunut körttipaikkakunnilla ja meillä oli körttityttöjä apulaisina kotona. Ei taida olla körttiläisilläkään enää niin tiukkaa kuria, kuin silloin noin 60 vuotta sitten. Muistan kuinka apulaisilla oli aina tummia vaatteita ja letit päässä ja kovassa kurissa pitivät meitä kakaroita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottapa pakiset, he elivät tuolloin vaatimatonta ja kurinalaista elämää. Punainen väri oli syntisen väri. Toisin on nyt, etpä tämän kirkkouskon kannattajia erota vaatteista, puheista tai mistään muustakaan ulkoisesta tekijästä.

      Poista
  2. Ihanat körttisukat! :)

    Ootkos kuullut, mistä erottaa kesällä, minkä herätysliikkeen kesäjuhlille on eksynyt? Tietysti kuuntelemalla, miten juhlavieraat tervehtivät toisiaan. Vanhoillislestadiolaisten suviseuroissa tervehditään tietysti "Jumalan terve". Herättäjäjuhlilla puolestaan isännät tervehtivät toisiaan: "Traktorillakos tulit?" :D

    Tuli vaan tuosta "Mitäs körttiset" -tervehdyksestä tämäkin mieleen... ;)

    VastaaPoista
  3. Körttisukkien malli on nätti. Voisin joskus itsekin kokeilla, vaikken körttisukua olekaan;)

    VastaaPoista
  4. Haa, itse olenkin körttisukua äidin puolelta, mutta jotenkin tuo ankaruuspuoli on jäänyt unholaan.....
    Noita sukkia kyllä tekisi mieleni kokeilla, mutta kun olen niin surkea ohjeiden tulkitsija...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä. Helpot. Sinä vain olet turhan vaatimaton, kyllä ne sinulta onnistuu.

      Poista
  5. Ihania sukkia ja mukavaa syysaiheista puuhastelua muutenkin. Eilen itse löysin kosolti suppilovahveroita, muutaman kanttarellin ja kovasti tuota kuvan sientä muistuttavaa Kehnäsientä, neljä mustaa torvisientä ja tatteja. Rouskut ovat juuri tuloillaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista, ne ilahduttaa. Samoin kuin antaa uskoa pitää edelleen blogia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.