Kukkapannulaput
Malli: sandramaria. Lanka: Novita Miami. Koukku nro 2.
Ajatuksenani oli tehdä vain muutama, mutta mopo taisi karata käsistä, niin näitä tuli tehtyä useampi. Mikäpäs siinä näitä on kiva tehdä.
Kukkojen marssi
Langan lopuista tein muutaman pääsiäiskukon kaiman ohjeella. Nämät olisi voinut laittaa langasta roikkumaan kuten kaima blogissaan. Laitoin kuitenkin taakse magneetin niin voin pitää niitä jääkaapin ovessa tai sinitarran avulla seinällä kuten kuvassa.
Viime viikko meni kuntoutuksessa, tältä erää kaikki neljä jaksoa käytynä. Nyt on sitten jumpattu altaalla, tuolijumpassa jne kerrakseen. Olen kokenut saavani paljon apua kuntoutuksesta ennen kaikkea puhtia liikuntaan. Vasemman käteni kiertäjäkalvosin meni viime keväänä ja en voinut nostaa kättäni vyötäröä korkeammalle. Aktiivisen jumpan ansiosta käteni toimii nyt miltei normaalisti ja vuosia vaivannut selkäkipuni on pysynyt siedettävänä, joskaan ei kivuttomana. Lonkan kanssa on jatkuvasti edelleen ongelmia, eikä siihen näillä näkymin ole muuta apua saatavissa kuin yrittää pitää se liikunnan ja jumpan avulla edes nykyisessä kunnossaan. Kipulääkkeet olen voinut jättää pois. Ani harvoin joudun lonkkani takia niitä käyttämään.
Työkokeiluni loppui helmikuun alussa. Se meni yllättävän hyvin ja antoi minulle varmuuden siitä että voisin vielä tulevaisuudessa kevyttä työtä tehdäkin.
Mitä ihanuuksia, rivi iloisia kukkoja ja monta kaunista patalappua.
VastaaPoistaHyvä että kuntouksesta on ollut hyötyä, toivotaan että kuntoutuminen jatkuisi ja voisit palata työelämään:))
Ihanaa kevättä siulle.
Kiitos,samaa toivon itsekin. Samoin sinulle kevättä rintaan :)
PoistaOnpas kivoja virkkauksia täällä. Vähän samantapaisia kukkoja virkkasin vuosi sitten keittiön ikkunaan.. pitääkin muistaa ottaa ne esille taas. Nuo patalaput ovat ihania varmaan paitsi mukavia virkata niin aika nopsatekoisiakin.
VastaaPoistaNopsaan valmistuvat, kivan pieni työ vaikkapa matkatyöksi.
PoistaVoi kun olet tehnyt kaunista. Nuo lappuset isossa ryhmässä on oikea keittiön väri-ilo.
VastaaPoistaIhanaa alkavaa huhtikuuta ♥
Kiitos Anneli, nämät kyllä taitavat pikkuhiljaa päätyä ystävien keittiöön kevään piristykseksi.
PoistaKiva kun olet saanut kuntoa paremmaksi. Terveys on niin kallisarvoinen asia. Aivan ihania pannulappuja ja kukot mahtavia:)
VastaaPoistaTerveys on kyllä ihmiselle asia nro 1. Sitä vain ei osaa yleensä arvostaa ennenkuin sen on menettänyt.
PoistaKauniita patalappuja. Tuo ohje taitaapi olla myös kirjassa Patalappuja a`la carte malli summer flowers.
VastaaPoistaIhana idea noissa kukoissa .
Mukavaa jos kuntoutuksesta on ollut apua =))
Kiitos! Paljon mahdollista että onkin, en ole tutustunut kyseiseen kirjaan.
PoistaIhania lappusia! Ja kukot vasta hauskoja ovatkin:)
VastaaPoistaMun kukoistani taisi tulla kierosilmäisiä :) Persoonallisia ainakin.
PoistaUpeita pannunalusia!
VastaaPoistaKiitos
Poista