Lukijat

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Arne & Carlos Teddy Bear ja muuta langankulutusta


Malli: Arne & Carlos Teddy Bear. Ohje: Lankakamari,  Lanka: Schachenmayr Regia Sockenwolle 6-fädig. Puikot nro3. Koko 38 cm.
Minulla oli tässä paksumpiu lanka kuin ohjeessa. Sain viime syksynä Rantapuikolta 300g tätä lankaa. Aikaisemmin tein nämät sukat niistä. Lankaa jäi enään vain muutama pätkä raitalangoiksi vaikkapa sukkiin. Kiva malli tehdä, vain korvat neulottiin erillisinä, joten ommeltavaa ei ollut paljon.


Malli: Niina Laitinen, Mid summer socks (raverly ilmaisohje). Lanka: Nalle.


Malli: Pia Tuononen, Koiranputkisukat. Ohje: Ulla verkkoneulelehti 02/08. Näitä olen tehnyt ennenkin esim. täällä.


Lapsenlapselle sukat kokoa 36. Lanka: Nalle Taika.


Hyväntekeväisyyteen Moldovan ja Romanian lapsille kolmet lasten sukat.
Aikaisemmin tekemäni peitteen reunakierroksia jatkoin neljä kierrosta. Enempää ei voinut jatkaa mallin kärsimättä.


Kissapehmo, lankana Schachenmayr Lenja Soft. Koko 26 cm. Tässä joku saatu malli.

Suurin osa valmistui kisoja katsellessa. Nalle oli vailla kaulaliinaa, sen neuloin tänään. Viime viikon olin pohjoisessa lomailemassa, joten nyt ei ole työn alla mitään. Vanhoja lankojani sain näihin kulutettua reippaat 650g.
 Nyt voin ostaa uusia lankoja, tai siis ostinkin :D Niistä tulee jotain muuta kuin sukkia tällä kertaa.

Mukavaa keväistä viikkoa teille ja kiitokset kommenteistanne.

15 kommenttia:

  1. Oletpas ahkeroinut, yuollainen kasa sukkia nallen ja kissan lisäksi! Nalle on kyllä niin ihana, että saattaapi tännekin sellainen ilmaantua. :) Kiitos siis ohjelinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nallea oli kyllä kiva tehdä, helppokin. Mikä parasta, siitä tuli jopa nallen näköinen.

      Poista
  2. Nuo kirjavan raidalliset sukat ovat ihanat, kiva sekamelska kaikkia värejä. Muitakin sukkia olet kutonut ihailtavan monia. Varsinkin nalle on söpö.Irma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma. Tykästyin myös raitasukkien langan iloisen kukertavaan väritykseen.

      Poista
  3. Nalle on todella söpö :) Ja oletpa neulonut paljon sukkia.

    VastaaPoista
  4. Niin kauniita sukkia olet tehnyt ihana nalle:)

    VastaaPoista
  5. Wspaniałe prace!!! Uroczy Misio!!! Serdecznie pozdrawiam:))

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Minusta se ei ole järin onnistunut. Sellainen "possukissa". Ilmettä oli vaikea ommella tuohon pehmoiseen lankaan.

      Poista
  7. Ihana nalle, kävin nappaamassa ohjeen itselleni.
    Kauniita sukkia ja söpö kisuli =))

    VastaaPoista
  8. Kiitos. Malli on tosi kivan näköinen ja mukava tehdäkin.

    VastaaPoista
  9. Söpsö nallukka.
    Lämpöiset ajatukset sukkien saajille.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista, ne ilahduttaa. Samoin kuin antaa uskoa pitää edelleen blogia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.