Lukijat

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Taimitarhan kukkasukat





Malli: Niina Laitinen, ohje näihin löytyy hänen Taimitarha blogistaan.

Ihastuin heti näihin sukkiin nähtyäni kuvan. Ei minun silti pitänyt tehdä. Mutta jos sukat tulee uniinkin pitäähän ne tehdä, eikös vain :) Hyvä niin, sillä näistä tuli niin mieleiseni.
Muuten tein ohjeen mukaan mutta ylhäältäpäin kolmannen kuvion jätin tekemättä, syystä että halusin hieman lyhyemmät. Näin ollen jouduin katsomaan poisjääneelle kavennukselle uuden paikan. Sukat ovat kyllä yhtä pitkät, toisen jalan ollessa koholla näyttää kuin olisivat eripituiset.



Näissäkin lankana Nalle. Kuvio on edesmenneen " Ruotsin tätini "  80-luvulla minulle kirjeen ohessa lähettämä kuviomalli. Aikaisemmin en ole tätä mallia neulonut mihinkään. Kirje löytyi vuosikymmenten jälkeen hyvästä jemmasta. Niinpä ajattelin sen neuloa ihan vain siltä varalta että saan taas piilotettua itseltäni kuviomallin :)
Mies räpsytti kameraa eikä voinut sitten kertoa varren olevan läjässä. Ei kuulema nähnyt kameran linssin läpi, höh.

Lähdin myös mukaan neulomaan Piia Tuonosen Kevätkalenterisukkia, niistä tulevaisuudessa lisää.

Kiitos teille kaikille kannustavista kommenteista!

6 kommenttia:

  1. On nuo taimitarhansukat kauniit! :) Ja niitä oli tosi kiva tehdä, minullakin ne yhä mielessä pyörivät, ehkä teen toisetkin vielä. Mutta nyt ensin pitää tehdä ne kevätkalenterisukat. On muuten kiva neulemalli tuo Ruotsin tätisi malli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ida-tädin kuviolla voisi tehdä vaikka koko sukanvarren värejä vaihdellen. Hän käytti tätä kuviota villatakeissa ja puseroissa.

      Poista
  2. Kauniit kukkasukat niin kuvioiltaan kun väreiltäänkin! Ja yksinkertaisen kauniit ovat myös nuo punaiset sukat.

    VastaaPoista
  3. Upean pikkutarkkaa kirjoneuletta.

    VastaaPoista
  4. Ihanat kukkasukat ja kauniit ovat nuo toisetkin! =)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista, ne ilahduttaa. Samoin kuin antaa uskoa pitää edelleen blogia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.