Lukijat

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Paastonajan haaste hyväntekemiseen

Marin blogissa törmäsin hyvään haasteeseen, johon kaikki voivat osallistua voimiensa ja kykyjensä mukaan. Tulethan sinäkin mukaan.


Lähemmin tästä voit lukea Heivatut kudelmat- blogista

Tämä onkin oiva tapa vähentää lankavarastoja, Itse aloitin jo Äiti Teresan peittoa, jonka toimitan ajallaan paikalliseen seurakuntaan. Peitot toimitetaan edelleen Helsinkiin Rakkauden Lähetyssisarille, josta peitot matkaavat edelleen konteissa sairaaloihin Intiaan. Peiton teko-ohjetta löytyy täältä . Useissa srk:ssa ympäri suomen järjestetään peittotalkoita joissa tehdään peittolappuja.



perjantai 13. helmikuuta 2015

Aamu tossut


Lankaa kaksiin tossuihin sain kulutettua 190g. Käyttämäni langat 7 veljestä ja muita suurinpiirtein saman vahvuisia lankoja. Koot 38 ja 39, koukku 3.

Virkkasin ensin pohjaan 36-38 kjs, Kiersin sitten ympäri kiintein silmukoin niin kauan kunnes pohja oli sopivan kokoinen. Silmukoiden lisäyksiä tein molemmissa päissä niin paljon että pohja pysyi tasaisena. Päälliosan virkkasin tehden joka toiseen silmukkaan kaksi pylvästä, seuraavalla kierroksella taas kaksi pylvästä pylväiden väliin. Varpaiden kohdalla kavensin muutaman kerran loikaten pylväsryhmän yli, samoin pari kertaa kantapäässä. Onnistuinkin saamaan hyvin istuvat ja jalassa pysyvät tossut. Päälliosan virkkasin sopivan matkaa yhteen kiintein silmukoin. Kannattaa virkata aika napakasti, näin tossut kaventuu sopivasti. Olkkon nämät vaikka Aamu-tossut :)



Hyvää Ystävänpäivää !

Otan haasteen vastaan

Poutapilvi heitti haasteella. Yleensä en näitä ole jatkanut, jos nyt kuitenkin kerran vuodessa tekisin poikkeuksen :)


Haasteeseen kuuluu seuraavat toimitukset:
  1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
  2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
  3. Haastetun pitää valita 11 blogia, joilla alle 200 lukijaa.
  4. Haastetun pitää esittää 11 uutta kysymystä haastetuille.
  5. Sinun pitää kertoa ketkä 11 olet haastanut.
  6. Ei takaisinhaastoa
Vastaukseni saamiini kysymyksiin

1. Mikä on rakkain esineesi? - On niitä muutamia, mutta ehkä rakkaimmat nuoruudessani tyttökaveriltani saamani Lomosovin koira, joka muistuttaa erehdyttävästi silloin perheessämme ollutta koiraa. Tyttäreltäni lahjaksi saamani Pentikin kynttilänjalat ovat myös rakkaat.

2. Minkä taidon haluaisit omata? -Voi vaikka mitä. Tahtoisin kuitenkin omata soittotaidon.

3. Lempielokuvasi? - Yhä edelleen Tuulen viemää sekä Minun Afrikkani.

4. Mistä nautit arjessa eniten?  - Monista asioista, yleensä hyvin pienistä, kuten: mies on aamulla töihin lähtiessään laittanut lehden ja kahvikupin vakipaikalleni odottamaan heräämistäni. On vaikea sanoa mistä nauttisin eniten.

5. Mistä saat inspiraation töihisi? - Väreistä.

6. Mikä saa sinut iloiseksi ? - Mummin kulta, lapset, ystävän soitto, hyvä musiikki, auringon paiste .... niitä on niin paljon, yleensä pieniä arjen asioita.

7. Minkä vaatteen olet ostanut viimeksi? - Ihan vain punaisen T-paidan ja mustat pitkikset.

8. Mikä on bravuuriruokasi kun tulee vieraita? - Riippuu vähän vieraiden mieltymyksistä, mutta palapaisti kelpaa lähes kaikille. Tavallista suomalaista kotiruokaa.

9. Oletko sisustanut kotisi valmiiksi vai onko aina jokin projekti meneillään? -En ole, enkä myöskään ole ns. sisustusihmisiä. Meillä on vähän sitä ja tätä ja vähän tuotakin :) Pääasia että viihdyn.

10. Käytkö näyttelyissä? - Voi siitä on aikaa, vuosi takaperin Kiasmassa.

11. Mikä on upein käsityösi? 14-vuotiaana virkkaamani villatakki, oli ensimmäinen villatakki jonka tein ja joka onnistui täydellisesti. Olin niin ylpeä saavutuksestani, että tein äidillenikin samanlaisen.

Heitän haasteen vain kahdelle,  samoin kysymyksin: Sartsan soolosilmukat ja
Rantapuikon silmukat blogeille, ottakaa tai jättäkää :)
 

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Arvonnasta voitin

Mitkäs sul on jalassa



Ei mitkään vanhat huopakohvelin ronttoset vaan aivan uutukaiset Kolibrin kiemurat -blogista voittamani todella kauniit villatossut. Kiitos Kirsikka :) Nämät onkin mun fiinimmät tossut.



Nau nätit on, mulle kans



Jaa ettei, no filmaa edes



Sanovat TV:ssä olleen tipattoman tammikuun ja parasta aikaa huikattoman helmikuun. Kehuvat vielä jotta laihdut jos et ota. Mitenkähän tuokin on, narraavat, moneen kuukauteen en ole edes viiniä maistanut. Eipä ole kilot karisseet. Vaan mitäs siitä, vielä on vatsankohdalla muutaman puolukkamuffinsin vetävä pehmeämpi kohta :)

maanantai 9. helmikuuta 2015

Virkkasin värkkäsin



Muutamalle ystävälleni virkkasin lasinaluset. Minusta malli oli niin sopiva juuri ystävänpäiväksi lähetettäväksi. Muodostuuhan kuviosta sydän.
Ohjetta ei näihin ole. Näin jossain joku aika sitten kuvan, muistin varaisesti yritin tehdä samanlaiset. Tuliko, sitä en tiedä kun en jaksa muistaa missä kuva oli. Ei oo vanhaksi tulemista. Lankana Kartano, langankulutus 12 lappuun yhteensä 70g.



Mukaan tein 3D-kortit serkulleni, joka usein ilahduttaa minua soitollaan hersyvine nauruineen muistaen aina kysyä: "Sinikka, mitä sinulle nyt kuuluu? " Toinen lähtee nuoruudenystävälleni jonka kanssa yhteys on säilynyt siitäkin huolimatta vaikka elämä on heitellyt meidät kauas toisistamme ja jonka kanssa kerran tai kaksi kuukaudessa pidämme "perjantai porinat". Nyt tosin puhelimen välityksellä pitkän välimatkan takia. Viimeiset kaksi entisille työkavereilleni, joista tuli hyviä ystäviä elämäni tielle.
Saatoin laittaa kuvat koska heistä tuskin kukaan eksyy tänne.



Neuloin Zitron Kokon langasta Heidi Alanderin Nurmilintu huivin (ilmaismalli ravelry). Jatkoin mallia aina niin kauan kunnes puikolla oli 151 s ja aloitin pitsineuleen. Näin huivista tuli hieman alkuperäistä mallia pidempi. Ja mikä parasta sain kulutettua kaiken varastossani olleem Kokon langan, eli 110g.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

TV sukkia

Tammikuun aikana on tullut katseltua TV:stä urheilukisaja kuten alla olevat juvat antavat ymmärtää

Tulevaksi syksyksi itselleni mökkisukat



Kuvio mallin otin Dropsin norjalaismalleista, halusin lyhyempi vartiset joten jätin alimman kuviokerran pois, samoin kuin sovittelin silmukkamääriä Nalle langalle sopiviksi, koko 38. Kuinka ollakaan olin jättänyt tuosta alimmaisesta ruskeasta kuviosta yhden kierroksen pois. Huomasin sen liian myöhään, eli ehdin tehdä sukan valmiiksi. Jätin myös toisesta sukasta saman kierroksen pois ja hyvä tuli :)



Samoin Nalle langoista neulottuja  sukkia tyttärenpojalle ensi syksyä varten, koko 31. Sinisten sukkien varren kuvio Novitan sukkalehdestä.



Myös mökkisukkia miehelleni ja itselleni lankoina Nalle Taika ja Nalle Colori, koot 38 ja 43.

Lankaa kului näihin kaikkiin yhteensä 440g, tammikuun saldo 1198 g, josta yksi 100g haksahdus kerä alesta. Hyvin on vanha varasto vajentunut, vaikkei sitä kyllä lankavarastoa katsoen huomaa.