Lukijat

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Sydämmellistä sunnuntaita

Se on neulojan hulluus lähellä kun alkaa pyykkiä kuivumaan laittaissa mielessään höpöttämään joka vaatekappaleen kohdalla oikein, nurin, oikein, nurin. Tai astioita pöytään laittaissaan laskee samalla silmukoita. Näin kävi minulle. Olenkohan ainoa? Ehkä juuri tästä johtuen liikuttelin vaihteeksi virkkuukoukkua.



Joulusydämen ohje löytyy täältä. Näistä tuli n. 5 cm sydämet ohuesta langasta. Olisi kannattanut käyttää paksumpaa lankaa, olisi ollut helpompi tehdä. Siksi pieniä koska ajatuksenani oli lähettää nämät kortin sijasta joulutervehdyksenä pieni kirje saatteena.



Joku ahkera oli tehnyt syyssiivoja pihallaan ja kuskannut leikkaamansa oksat tien varteen levähdyspaikalle levähtämään. Jokohan ovat sen verran levähdelleet että ovat jaksaneet kaatopaikalle tai roskikseen ? ;) Rapsin päällimäisestä oksasta vähän mukaani. Ei niistä kranssia saanut kun oli niin vähän, mutta jonkinmoisen rinkulan kuitenkin. Hyvä kranssin teko ohje löytyy täältä.

10 kommenttia:

  1. Onpa nätit sydämet ja niin ihanan jouluinen kranssi ☺

    VastaaPoista
  2. Sono bellissimi e mi sembra un'idea bellissima inviarli con gli auguri, brava!

    VastaaPoista
  3. Sono bellissimi e mi sembra un'idea bellissima inviarli con gli auguri, brava!

    VastaaPoista
  4. On niin kivat joulusydämet,että pitäisi minunkin tehdä. joskus kauan sitten olen tehnyt punavalkoisena. Kiva havukranssikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puna-valkoinen onkin se perinteinen väritys näissä. Lapsena näitä tehtiin paperista joulukuusen koristeeksi.

      Poista
  5. Suloisia sydämiä ja kranssikin on tosi sievä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)