Lukijat

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Harmautta aurinkoiseen päivään



Norwegian Totoro (raverly) lankana seiskaveikka (purkulanka ), 3 1/2 puikot, koko lapselle. 
Ohjetta muutin sen verran että jätin Totoro tekstin pois. Peukalon kuviot ei miellyttäneet joten tein erilaiset. En myöskään tykännyt langankierroista joita pitkien lankajuoksujen vuosi tuli paljon.



Toiset lapaset tein samaa ohjetta mukaillen hieman suuremmin muutoksin, olkoot nämät sitten vaikka sarvipöllöt. Vaihdoin puikot puolta numeroa isommiksi, näin sain naisen käteen sopivan kokoiset.

Eilen kävin verho ostoksilla. Verhot joihin tykästyin oli mun kukkarolle turhan kalliit. Manasin moneen kertaan ukollekin kun niin harmitti, ostin kuitenkin. Yöllä unissani olin sitten nakkiostoksilla. Viisasin miesmyyjälle mitä nakkeja haluan. Hän nosti pakastimesta ison pussin jäisiä nakkeja, " Paljonko laitetaan ? ". 12 kiitos. "Nämät maksaa 18,60."  - Niiiiin, laita vain niitä. Myyjä katsoo pitkään mietteliään näköisenä ja tuumaa toistamiseen " siis 18,60 ". Ei haittaa laita vain niitä. Kun hän sitten kolmannen kerran armeliaasti kertoi hinnan karjaisin PIDÄ NAKKIS TUNGE VAIKKA LAPASEEN!!!!! ja lähdin ovet paukkuen. Taisin herätä omaan huutooni. Hyvä etten edes unissani ostanut, ne nakit oli ihan lapsesta :D

Kiitos kaikille kommenteista ne lämmittää kuin hyvät lapaset

14 kommenttia:

  1. Ompa upeat lapaset.
    Joskus nuo unet on ihan hassuja ja saa meidät puhumaan ja huutamaan ääneen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kosotäti.
      Näin on, välillä saa oikein ihmetellä miten unen maailma onkin niin mielikuvitusrikas. Harvemmin päiväaika niin lennokasta on. Onneksi :)

      Poista
  2. Onpas hienoja :) Onkos sarvipöllöt jo varattu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenköhän arvasinkin että sinä oot näitä vailla :D :D. Hyvin äiti tyttärensä tuntee. Saathan sie nämät.

      Poista
  3. Hienoja lapasia minustakin! Minua ei totoro ole aiemmin oikein houkutellut, mutta nämä kyllä kutsuvat. Jokohan minäkin ... ;)

    Mutta tuo sinun unesi oli kyllä mainio, sai hymyn huulilleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama minulla. Sopivan langan kun löytää ja vähän kypsyttelee mallia päässään sellainenkin malli jota ei ole koskaan ajatellut tekevänsä alkaa näyttää ihan kivalta.

      Poista
  4. Räväkän harmaat lapaset! Oikeasti tosi kauniit ja harmoniset värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tälläistä "räväkänpääkin" :D Kiitos.

      Poista
  5. Wspaniałe rękawiczki!!!
    Serdecznie pozdrawiam:))

    VastaaPoista
  6. Kauniit lapaset.

    T Askartelin itte.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista, ne ilahduttaa. Samoin kuin antaa uskoa pitää edelleen blogia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.