Lukijat

maanantai 22. syyskuuta 2014

Syksyn lehti maahan jo ehti


Violetit valmistui jo aikaisemmin ja toisetkin sain perjantaina valmiiksi. Lapasissa 6:n silmukan palmikot, reunoissa ja keskellä helmineuletta. 

    

                    Meidän " hyppyrotta" lempipuuhassaan



Sienikärpäsen purema talsi taas sunnuntaina metsässä. Runsaasti olisi ollut haaparouskuja, mutta hirvikärpäsiä oli niin paljon että pois oli lähdettävä. Vaikka en muutamista kärpäsistä säikähdäkään niin nyt ei kerinnyt kuin nyppiä niitä hiuksistaan, kulmakarvoistaan ja ripsistään. 



Tyttäreni perhe muuttaa lähemmäksi meitä. Tein muuttomiehille suolapalaksi juustopiirakan ja iltapalaksi tein samanmoisen itsellekin. Jaksaa nukkua :) Nimeän kaikki ohjeet jotka olen saanut joltain toiselta antajansa mukaan. Niin muistan sitten paremmin oliko se ja se hyvää vai ei. Tämä on.

Kikan Juustopiirakka 

Pohja: 125 g voita tai margariiniä, 1 dl emmental-juustoraastetta, 2 3/4 dl vehnäjauhoja, 1 tl leivinjauhetta, 1 dl vettä. (itse olen laittanut vajaan dl:n vettä) Sekoita kaikki aineet notkeaan rasvaan. Taikinasta tulee löysähkö. Painele voideltuun vuokaan ( 27 cm)  kostutetuin käsin.

Valmista täyte: 3 kananmunaa, 1 dl juustoraastetta, 200g raejuustoa (pieni purkki), 1 1/2 dl hyvin ohuiksi leikattuja purjosuikaleita, 1/2 tl suolaa (ei välttämätön koska juustossa on jo suolaa), 1/2 tl paprikajauhetta, ripaus valkopippuria. Jos haluat täytteestä täyteläisemmän maultaan lisää nokare silputtua Aura-juustoa. Sekoita aineet keskenään ja kaada piirakan päälle.
Paista 225 asteessa /n. 30 min.

Kaloripommi, vaan eipä tätä joka päivä syödäkään.

                                        

8 kommenttia:

  1. Nätit lapaset ja piirakka vaikuttaa tosi herkulta.

    VastaaPoista
  2. Niin nättejä lapasia molemmat värejä myöten! Ja slurp, tuota juustopiirakkaa. ;)

    VastaaPoista
  3. Ihanat ja niin kauniin malliset lapaset olet tikutellut:)
    Mielelläni ottaisin palasen piirakkaa, mumsis.. kuulostaa niin herkulliselta:)

    VastaaPoista
  4. Nätit lapaset ja väri ihan namunen. Oih piirakkaaki ottaisin palan ku itse en leivo mitään:(

    VastaaPoista
  5. Sinähän npsasti ehdit kommentoimaan.
    Nätit ovat kintaat ja piirakka saa veden herahtamaan kielelle. Laiska leipuri näin himoitsee toisten piirakkaa.

    VastaaPoista
  6. Taisi tulla hyvää. Pistin ohjeen talteen, ehkä kokeilenkin kun olisi tuota homejuustoakin jääkkärissä. Kauniita neuleita.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista, ne ilahduttaa. Samoin kuin antaa uskoa pitää edelleen blogia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.