Lukijat

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Pieniä piperryksiä

Muutama Ystävänpäiväkortti 




Suuri Käsityö lehdessä 1 / 2014 oli ohje paperitaiteltuun mekkoon. No joo, olihan siinä kuvallinen ohje selityksineen joka ei minulle heti ensikatsomalla auennut. Niinpä sitten kuntoutuksessa ollessani huikkasin askarteluohjaajalle jos hän viitsisi opetella ja neuvoa sit minullekin. Joku päivä menin sitten katsomaan josko hän olisi saanut mallia aikaiseksi ja kuinka ollakaan hän oli sen tehnyt. Nyt mäkin osaan. Kotona etsin askartelutarvikkeeni esille ja tekaisin ystävilleni uudet kesäkoltut näin kevään kynnyksellä :)

Huivi




Lankana Pierre Cavallo Aava. Ohjeessa huivi oli tehty 6:lla silmukalla, mutta itse tein 7:llä. Tuli hieman lyhyempi ja tuuheampi huivin. Sain langan kerhossa eräältä rouvalta. Itse en varmaan olisi tämän väristä tullut ostaneeksi. Mutta mustaa asua huivi somistaa kivasti.

Sytomyssy



Lankana Novita Tennesee. Tämän ohjeen löysin netistä, jonkinlainen Odessa myssyn muunnelma. Nyt googlettaissani en vain ohjetta het´siltään löytänyt. 

Ikkunakoristeita



Näistä yksi lähti jo tyttären mukaan - se kaikista huonoimman näköinen. No, hän tykkäsi, hänen mielestään kun käsityön pitääkin näyttää käsin tehdyltä.

Äiti Teresan peittolappuihin olen saanut tuhlattua lähes kaksi kiloa vanhoja langanloppuja - vaan vielä niitä riittää. Laiskan sorttisesti olen neulonut, keskeneräisiä lojuu kopassa, niistä tuonnempana kunhan valmistuvat. Nyt on ollut taasen kuntoutusta ym. touhua niin paljon että käsityöt on jääneet vähemmälle. Vielä olisi yksi kuntoutusviikko jäljellä.
Kiitos taas kommenteista, niitä on aina ilo lukea.

Heleää helmikuuta!

6 kommenttia:

  1. Käsityöt saa mielen virkeäksi, tuntuu välillä että oikein puhkuu hyvää mieltä:))

    VastaaPoista
  2. Ihania kortteja olet tehnyt. Minäkin olen tuota mekon mallia katsellut, mutta en ole yrittänytkään taittelua.
    Hieno huivi ja sydämmet .
    Mukavaa alkanutta helmikuuta =))

    VastaaPoista
  3. Oletpa sie ahkeroinut, on hauskoja kortteja mekkoineen, ja paljon muutakin ihanaa, keväinen huivi on ihana,pipon malli mainio ja sydämetkin suloiset.
    Mukavaa helmikuuta.

    VastaaPoista
  4. Kortit ovat tosi piristäviä! Huivi on aivan kevään värinen ja pipon myös kivan mallinen.

    VastaaPoista
  5. Sydämet on tosi kauniit. Silmä osui myös noihin aiempiin rannekkeisiin, kauniit nekin. Onhan täälä paljon muutakin ihanaa tietysti. Mukavaa kevään odotusta (minun mielestä kohta on jo kevät. :) )

    VastaaPoista
  6. Todella kauniita kortteja olet askarrellut.
    Pipoa, huivia ja sydämiä. Sinähän olet oikein ahkeroinut.
    Hyvää helmikuuta ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista, ne ilahduttaa. Samoin kuin antaa uskoa pitää edelleen blogia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.