Lukijat

perjantai 6. syyskuuta 2013

Kaitaliina



Tämä on mielestäni niin kiva malli että tein keittiön pöydällekin. Lankana: Kotiväki. Koko: 160 x 40 cm.
Olisi saanut olla hieman leveämpikin. En kuitenkaan ostanut lisää lankaa - langanostolakko. Hmmmm... ei sekään ihan ole pitänyt. Ostinhan minä Kotikuusi lapasiin langat ja nyt alesta Baby Merinoa mussukan kauluria varten.



Liina tarkistettu ja hyväksi havaittu.

No ei sentään. Meidän Hönttää kiinnostaa käpälällä uittaa tuota kelluvaa kynttilää.



Eilen kävin paikallisten harrastajien näyttelyssä. Kovasti oli näyttely kutistunut edellisistä vuosista. Sukkaa ja lapasta, Kurun perinnelapasiin ihastuin, tarvii joku kerta käydä mallia etsiskelemässä. Jos vaikka löytyis. Marttojen pöydältä nappasin Martta-lehden, näissä on yleensä hyödyllistä tietoa. Posti oli tuonut Suuri Käsityölehden. Äkkiseltään en muuta kiinnostavaa löytänyt tästä kuin ruususukkien mallin. Toihan se posti pienen yllätyksenkin. Kaitaliinan ja pari pienempää. Kiitos vain, mieluisia ovat :)
Tänään sain viimeiset kurkut purkitettua. Helpotuksesta jo huokaisin. On tätä säilömissouvia riittänytkin.

Aurinkoista syyskuun viikonloppua

8 kommenttia:

  1. Kaunis liina. Paljoa ei kässälehessä ollu minustakaan. Se yks villatakki oli aika kiva, samoin, kuin se huulet -lenkkihuivi.

    VastaaPoista
  2. Vallan upea ja kauniin mallinen liina:)

    VastaaPoista
  3. Onpa viehättävä ja kaunis liina.

    VastaaPoista
  4. Tosi nätti. Tuollaisen minäkin tahtoisin :)
    Pitääköhän ottaa mallia...?

    VastaaPoista
  5. Kaunis liina ja söpö tarkastaja =))

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista, ne ilahduttaa. Samoin kuin antaa uskoa pitää edelleen blogia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.